Miksi naisten oikeus ja halu seksiin ja seksuaaliseen hyvinvointiin on hyväksyttävämpää ja tärkeämpää kuin miesten?

Lueskelin tuossa Ylen uutisia ja silmiin osui Marja Kihlströmin podcastia käsittelevä artikkeli.

Nopea summaus: Artikkelissa kerrotaan, että podcastissään Kihlström ottaa yhteyttä kaikkiin exiinsä ja keskustelee heidän kanssaan parisuhteestaan. Nyt Kihlström keskustelee exän kanssa, jonka hän jätti seksin puutteen takia. Suhde päättyi "ilman selityksiä". Kihlström nappasi mukaansa omat vaatteensa ja jätti kihlasormuksen pöydälle sillä välin kun mies oli töissä. Alla muutama lainaus artikkelista: -"Suhteessa puhumatta jääneet asiat ovat vaikuttaneet Kihlströmiin kaikkiin suhteisiin"
-"Seksielämämme oli muuttunut ja hiipunut, minkä vuoksi tunsin melkein fyysistä kipua, Kihlström kertoo."
-" Pelko siitä, että jos en ole enää haluttava, on vaikuttanut intiimeihin- ja rakkaussuhteisiini lähes 20 vuoden ajan. Se on vaikuttanut myös nykyiseen suhteeseeni, Kihlström tunnustaa."

Artikkelin luettuani aloin miettiä miten tämä kaikki toimisi, jos Kihlström olisikin mies. Itse kirjoitin tänne Redditiin muutama vuosi sitten, melkein kaksi vuotta jatkuneen selibaatin kohdalla, kuinka pahalta tuntuu kun ei saa seksiä. Poistin kyseisen viestin muutamaa päivää myöhemmin, koska palautteen pystyi tiivistämään lähes kokonaan muutamaan kommenttiin: "seksi ei ole kaikki kaikessa", "incel", "kannattaisi ehkä katsoa peiliin ja tehdä asialle jotain" sekä "voi voi, jopa on ongelmat". Epäilen suuresti, että mainitsemani podcast saisi samanlaista vastaanottoa.

Vielä räikeämmin tämä asenne-ero tuntuu näkyvän kuitenkin ihmissuhteissa, kun puhutaan menneisyydestä. En ole ikinä törmännyt naiseen, joka hyväksyisi minun käyttäytyvän, puhuvan tai asennoituvan johonkin asiaan tietyllä tavalla, vain koska minulla on traumoja menneistä suhteista. Kyseisistä asioista puhuminenkin vaikuttaa poikivan lähes poikkeuksetta jonkinlaisen negatiivisen vastaanoton.

Naisten omat menneisyyden painolastit tuntuvat kuitenkin kantautuvan uusiin suhteisiin, aivan kuten Kihlström kuvailee käyneen myös omassa suhteessaan. Milloin on tultu petetyksi, milloin ei ole ollut seksiä, milloin on saatu negatiivisia kommentteja ja niin edelleen.

Kysymys kuuluukin, kuten otsikossa (tavallaan) lukee: miksi naisilla on meidän kulttuurissamme jonkinlainen etuoikeus saada seksuaalista mielihyvää, puhua siitä ja tulla kuulluiksi näihin liittyvistä ongelmista, mutta miehille ei mahdollisteta samanlaista mahdollisuutta?